SKH-Blogi

26. huhti, 2021

Seitsemän kuukautta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran vietin eläintenkouluttajaopintoihini kuuluvan työharjoittelupäivän Suskan opissa. Näiden kuukausien aikana olen päässyt sisään Suskan ajatusmaailmaan ja tapaan toimia eläinten kanssa. Alusta asti on ollut selvää, että minulla ja Suskalla on hyvinkin samankaltainen arvomaailma eläinten käsittelyn suhteen, mutta lähes viikottaisissa työharjoittelupäivissä tähän mennessä saamani opit ja ahaa-elämykset ovat tuoneet arvomaailmaani aivan uutta syvyyttä. Voisi sanoa, että minulle on auennut aivan uusi polku erityisesti hevosten kanssa toimimisessa.


Olen jo pitkään ollut kiinnostunut hevoslähtöisestä, pehmeitä arvoja noudattavasta ja
rauhallisesta hevosenkäsittelystä. Suskan myötä olen kuitenkin huomannut, miten paljon
minulla on oikeasti jäänyt aiemmin tiedostamatta asioita, jotka vaikuttavat suoraan hevosen
mielialaan, käyttäytymiseen sekä ihmisen ja hevosen suhteeseen. On ollut hämmentävää
huomata, että yli 20 vuoden ajan kertynyt tietämykseni esimerkiksi hevosen eleistä ja ilmeistä on ollut vasta pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä hevonen todella meille ihmisille yrittää koko ajan viestittää.


Hevosen eleitä on tarvinnut havaita ensin tietoisesti ja tarkoituksella, jotta niitä alkaa
huomaamaan ja niihin alkaa kiinnittää huomiota hevosten kanssa ollessa. Tässä hyvänä
apukeinona on ollut videoiminen. Omaa hevosenkäsittelyä videoidessa on ollut opettavaista katsoa videoita tauotettuina, hidastettuina ja monta kertaa peräkkäin. Eleiden havainnointia opetellessa niin moni tilanne voi jäädä reaaliajassa huomaamatta, sillä hevosen eleet voivat olla todella nopeita. Suskan kanssa olemme yhdessä katsoneet videoita ja analysoineet hevosen eleitä sekä oman toimintani vaikutusta hevosen eleisiin. Myös Suskan asiakaskäyntien seuraaminen on auttanut tässä asiassa, sillä Suska sanoittaa hevosen eleitä erilaisissa tilanteissa.


Tiedostava havainnointi muuttuu ajan myötä osittain tiedostamattomaksi, kun opitut asiat
automatisoituvat. Oleellista on, ettei tiedostamattaan tekemiään havaintoja jätä kuitenkaan huomiotta. Kaikki eläimen viestittämät signaalit ovat meille kullanarvoista informaatiota tilanteen turvallisuudesta, mielekkyydestä, eettisyydestä, onnistumismahdollisuuksista sekä stressitasosta. Ratkaisevaa on se, ettei eläimen eleitä sivuuta, vaan havainnoinnin lisäksi muuttaa omaa toimintaansa eleiden perusteella.


Olen ikuisesti kiitollinen Suskalle tästä mahdollisuudesta oppia aivan uudenlaista syvyyttä
eläimen lukemiseen, ja odotan innolla, mitä vielä vuoden verran jatkuva työharjoittelu tuo
tullessaan. Toivon, että moni tärkeä asia automatisoituu omassa toiminnassani tässä matkan varrella. Tällaisia automatisoituvia avainasioita työharjoittelussani ovat eleiden lukemisen lisäksi muun muassa oman kehonkielen rauhallisuus, turvallisuuden huomioiminen sekä eläimen ehdoilla toimiminen. Näistä lisää myöhemmin.

 

Keväisin terveisin,
Eläintenkouluttajaopiskelija Sanna Vuorinen

16. huhti, 2021

Perinteisesti Suomessa opetus on ollut sitä, että opettaja tai valmentaja antaa ohjeet joita ratsastaja tai koiran kanssa harrastava yrittää sitten noudattaa. Sitä saatetaan olla asioissa, joiden merkitystä ei ymmärrä tai menetelmissä, jotka tuntuvat pahalta, mutta silti tekee, koska opettaja käskee. 

Tästä ollaa tulossa ulos, mutta niinkuin usein, asiat saattavat olla kovin mustavalkoisia ja silloin muutos meneekin huonompaan suuntaan. Muutetaan asioita, joita ei olisi tarvinnut muuttaa. Tai muutetaan kerralla niin paljon, että eläin alkaa tuntea olonsa turvattomaksi, hämmentyy ja lakkaa toimimasta, alkaa pahimmassa tapauksessa pelätä ja puolustautua. Vaikka taustalla oli hyvä ajatus on silti vauhti liian kova, vaatimukset epärealistisia tai monen asian yhdistelmä. 

Jos lähdetäänkin siitä kulmasta liikkeelle, että mietitään ensin mikä toimii ja annetaan niiden palokoiden olla rauhassa. Mietitään, mikä on se eniten huomiota vaativa palikka ja mietitään siihen ensin korjausta. Yhdestä pienestä osasta saattaa aueta monta muuta asiaa kuin itsestään. 

Tunneneutraalisti havainnoidessa huomaa ihan eri tavalla asioita. Pystyy pitäytymään faktoissa. Ja kun virlä keskittyy löytämään positiivisia asioita, joista kehua hevosta ja myös itseä, ollaan jo pitkällä. 

Jos virheiden hakemisen sijaan keskittyisikin ajatuksiin; Miten voin auttaa eläintäni onnistumaan? Miten minun tulee toimia, että eläimelläni on turvallinen olo? Miltä minusta nyt tuntuu? Jos suorittamisen sijaan pysyisimmekin asioissa tasolla, jossa meidänkin signaalit pysyvät siellä rauhoittavien signaalien puolella ja valtaosan ajasta olisimme itsekin rentoja, vailla tarvetta rauhoittaa...

Olisiko elämä eläimeni kanssa toisenlaista?

Ratkaisukeskeisin ajatuksin, Suska

11. huhti, 2021
SKH-palveluiden Facebook-ryhmässä SKH-palvelut / Rauhoittavat signaalit ja tiedostava koulutus on esimerkkitarina "Veijosta", suomenhevosesta, jonka satula alkoi puristaa.
 
Kun ratsastuksen asiat on koulutettu matalalla stressillä, vihjeet viety vaikutehallintaan asti ja vuorovaikutus on rakennettu luottamuksen pohjalle, voi ratsastus olla nautittavaa, molemmille osapuolille. Kun asiat ovat kunnossa, hevosella on aina "hyvä päivä", satavarmasti.  
 
 
Joskus kuitenkin käy niin, että hevonen alkaa vastustella. Ensin ihan pientä jarruttelua ehkä tai vähän ylireagoi ympäristöön, ehkä menee hiukan alta jossain askellajissa. Vähitellen ongelmat lisääntyvät ellei syytä löydy.
 
"Veijon" kohdalla ongelma tuli esiin juuri näin, salakavalasti. Ratsukon satula on käynyt ahtaaksi. Siinä kohtaa, kun huomaa, että satula ei enää istu, sillä epäsopivalla ei mennä sitä yhtä ainutta kertaa. Jos pystyy järjestämään esim. leveälle alle lisää tavaraa niin, että satula pysyy selkään nähden oikeassa asennossa, voi tämä olla vaihtoehto, kunnes selkä täyttyy, mutta ei ahtaan kanssa. 
 
Jos hevosen kehonkäytössä on ollut ongelmia, vaikka juuri epäsopivan satulan takia, on tärkeä saada hevonen ensin aktivoimaan itsenä uudestaan rennosti ja rohkeasti. Vasta sitten voi uudestaan lyhentää tai koota, kun venytys ja täysin rentona liikkuminen ei saa aikaiseksi epämiellyttävää tunnetta.
 
Epämiellyttävästä tunteesta kertoisi esim. hännän heilutus, luimiminen, kuolaimen pureminen, pään kallistaminen, kuolaimen taakse hakeutuminen, poikittaminen, jarruttelu, säpsähtely, ryntääminen, ympäristön vaikutteisiin ylireagoiminen, ratsastajan apuihin yli- tai alireagoiminen ja niin edelleen.
 
Kun ongelma on saatu poistettua, hevonen on heti rento ja yhteistyöhaluinen. Hevonen elää hetkessä. Vaikka niillä voi olla pitkäkin kipumuisti ja paljonkin asioita, jotka kumpuavat esim. vanhoista peloista, satula on yksi niistä asioista, joissa hevonen on se paras asiantuntija. Ne kyllä sanovat kun saavat hyvän satulan selkäänsä!
 
Kun hevonen on ongelman poistuttua rento, voi asteittain lähteä uudestaan jo lyhentämään, kun liikkuminen on nyt sujuvaa ja vaivatonta. Pitkänä ei saa tulla hännänhuiskimisia ja vastusteluja. Jos tulee on jossain vielä esim. lihaskalvo jumissa. Vaikka satula ehti olla ahdas vain hetken, on esimerkkiratsukkomme  omistaja tarkastuttanut satulan muokkauksen lisäksi hevosen myös eläinfysioterapeutilla.
 
Kiitos Sini Huhtasalo ja Sinin oma kasvatti Veli Leijonamieli (i. Pilvenpoika e. Riennoksen Pimu) ja kiitos kuvaaja/groomi Milla Riikonen
Caseen voit käydä tutustumassa osoitteessa https://www.facebook.com/groups/1639839756295022
8. huhti, 2021
Toimivassa koira-avusteisuudessa ihminen on tuki ja työpari koiralle, koira työpari ihmiselle. Koira voi aina luottaa siihen, että sen kannattaa työskennellä ihmisen, perheessä aikuisen kanssa, mahdollisesti lapsen lähellä, mutta aikuisen työparina.
 
Tässä ajatusmallissa ihminen havainnoi koko ajan tekemistä tunneneutraalina ja oppimisen näkökulmasta. Ihminen ohjaa ja auttaa jos koira ei osaa. Jos koira tekee jotain ei-toivomaamme asiaa on koulutus kesken ja tulee miettiä kuinka pitkälle pitää ketjussa peruuttaa, että pääsee palkitsemaan toivotusta. Jos koira ei heti vihjeestä tee, on asia kesken. Ratkaisu on aina kouluttaminen, usein pilkkominen, usein peruuttaminen mutta aina lisäkouluttaminen. 
 
Me emme koskaan pelottele eläintä tai rankaise lisäämällä koiralle epämiellyttävää asiaa (positiivinen rankaisu) ei-toivotusta. Ei-toivotusta voi jättää palkitsematta, mutta ainoastaan voidakseen palkata ruhtinaallisesti välittömästi kun koira tekee oikein! Oikea ja toivottu huomioidaan myös silloin, kun koira on vapaa-ajalla.
 
Eettiseen eläimen käyttöön ja kohteluun kuuluu eläimen tukeminen jos huomaa, että eläin jännittyy tai on epävarma. Ja lisäkouluttaminen, jos eläin ei tiedä miten sen tulee toimia. Koira tekee ”virheitä” ainoastaan jos se ei joko tiedä ettei niin saa tehdä tai jos se hyötyy asiasta. Asia, joka voi olla ihmiselle hyvinkin kiusallinen, kuten kissanhiekkalaatikon "siivoaminen" tai roskiksen tutkiminen, voiolla koiralle todella palkitsevaa! Aina korjaus on opettaa ja kouluttaa koiraa. Antaa jotain niin hyvää asiaa tilalle ettei koiran kannata tehdä ei-toivottua, vahvistaa toivottua.
 
Rankaiseminen (P+) ainoastaan vähentää koiran luottamusta ihmiseen ja halua toimia ihmisen kanssa. Sen sijaan, että koira tekisi asioita avoimesti se oppii välttämään ihmistä, tekemään asioita salaa, hakemaan muualta kuin yhteistyöstä ihmisen kanssa ne asiat, joilla se voi itseään palkita.
 
Koiraa ei koskaan laiteta yksin tilanteeseen, johon sitä ei olisi koulutettu tai johon sillä ei ole valmiuksia. Vertaukseksi sopii mielestäni parhaiten, että koira olisi uimataidoton ja se heitettäisi laiturilta veteen sanoen ”ui”. Uimavertausta jatkaakseni, kun koira opiskelee työskentelyä, ollaan rannassa, jossa jalat ottavat pohjaan.  Saattaapa olla pelastusliivitkin päällä. Pelottaa ei saa. Turhautua ei tarvitse. 
 
Me olemme eläntemme turva. Me olemme se työpari, joka ei koskaan jää neuvottomaksi koiran silmissä. Me löydämme aiina asioita, joista voimme yhdessä koiramme kanssa ja koiramme rinnalla iloita. Silloin puhutaan ihmisen työparina työskentelevästä koirasta ja päinvastoin.
 
Suska

 

 
6. huhti, 2021

Joskus on hirvittävän hyvä mennä vieraan opettajan tai valmentajan silmän alle. Toinen valmentaja saattaa sanoa saman asian, josta olette oman valmentajasi kanssa puhuneet, hiukan eri sanoilla ja kokeiletkin tehdä hiukan eri tavalla ja asia saattaa ratketa. 

Olisi hyvä kuitenkin muistaa, että eläimelle luo turvallisuutta linjan säilyttäminen. Se punainen lanka olisi hyvä olla olemassa, vaikka meneekin kokeilemaan jotain uutta. Eläimen on mahdotonta ymmärtää, jos säännöt ovat tänään toiset kuin eilen. 

Muutos voi olla hyvästä, mutta vain yhtä asiaa voi muuttaa kerralla ja kannattaa miettiä valmiiksi, onko muutos sellainen, jonka on valmis pitämään. Ja myös onko tämä muutos se ensimmäinen asia, johon tulisi kiinittää huomiota. 

Jos hevosella on epäsopiva satula tai piikkejä hampaissa, ei valmentajan vaihto ole oikea teko, paitsi jos vanha valmentaja ei ole kysynyt sinulta, vaikka ongelmia ilmenee, että koska hampaat on katsottu ja koska satula tarkastettu... Satula muuten tulisi uusimman tiedon mukaan katsoa 4 x vuodessa...

Ajattelenkin, että ideoiden keräämisen voisi hyvin aloittaa menemällä seuraamaan valmennuksia, mikäli koronarajoitukset antavat periksi. Jos sitten muutaman tunin katsomisen jlk sitä vilkuilee kelloaan, että voisiko valmentaja katsoa minuakin tai ehtisinkö kotiin testaamaan kuultuja juttuja, voi ajatella menevänsä valmennukseen. Jos taas puree hammasta kännykkää räpläten ja jaksaa olla paikalla hädin tuskin sen yhden ratsukon verran, ei tämä valmentaja ole sinulle. Kemioiden pitää käydä yksiin. Linjan pitää sopia sinun linjasi kanssa. HUOM! Sinun linjasi. Sinä olet se hevosesi hyvinvoinnista huolehtiva asiantuntija, joka sitten konsultoi muiden asiantuntijoiden kanssa. Mutta sinä tunnet oman hevosesi asiat parhaiten.

Antoisaa valmennusten bongausta ja tuimaa kritiikkiä mitä muuttaa, koska ja missä järjestyksessä. 

t. Suska