SKH-Blogi

Seitsemän kuukautta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran vietin eläintenkouluttajaopintoihini kuuluvan työharjoittelupäivän Suskan opissa. Näiden kuukausien aikana olen päässyt sisään Suskan ajatusmaailmaan ja tapaan toimia eläinten kanssa. Alusta asti on ollut selvää, että minulla ja Suskalla on hyvinkin samankaltainen arvomaailma eläinten käsittelyn suhteen, mutta lähes viikottaisissa työharjoittelupäivissä tähän mennessä saamani opit ja ahaa-elämykset ovat tuoneet arvomaailmaani aivan uutta syvyyttä. Voisi sanoa, että minulle on auennut aivan uusi polku erityisesti hevosten kanssa toimimisessa.

Olen jo pitkään ollut kiinnostunut hevoslähtöisestä, pehmeitä arvoja noudattavasta ja
rauhallisesta hevosenkäsittelystä. Suskan myötä olen kuitenkin huomannut, miten paljon
minulla on oikeasti jäänyt aiemmin tiedostamatta asioita, jotka vaikuttavat suoraan hevosen
mielialaan, käyttäytymiseen sekä ihmisen ja hevosen suhteeseen. On ollut hämmentävää
huomata, että yli 20 vuoden ajan kertynyt tietämykseni esimerkiksi hevosen eleistä ja ilmeistä on ollut vasta pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä hevonen todella meille ihmisille yrittää koko ajan viestittää.

Hevosen eleitä on tarvinnut havaita ensin tietoisesti ja tarkoituksella, jotta niitä alkaa
huomaamaan ja niihin alkaa kiinnittää huomiota hevosten kanssa ollessa. Tässä hyvänä
apukeinona on ollut videoiminen. Omaa hevosenkäsittelyä videoidessa on ollut opettavaista katsoa videoita tauotettuina, hidastettuina ja monta kertaa peräkkäin. Eleiden havainnointia opetellessa niin moni tilanne voi jäädä reaaliajassa huomaamatta, sillä hevosen eleet voivat olla todella nopeita. Suskan kanssa olemme yhdessä katsoneet videoita ja analysoineet hevosen eleitä sekä oman toimintani vaikutusta hevosen eleisiin. Myös Suskan asiakaskäyntien seuraaminen on auttanut tässä asiassa, sillä Suska sanoittaa hevosen eleitä erilaisissa tilanteissa.

Tiedostava havainnointi muuttuu ajan myötä osittain tiedostamattomaksi, kun opitut asiat
automatisoituvat. Oleellista on, ettei tiedostamattaan tekemiään havaintoja jätä kuitenkaan huomiotta. Kaikki eläimen viestittämät signaalit ovat meille kullanarvoista informaatiota tilanteen turvallisuudesta, mielekkyydestä, eettisyydestä, onnistumismahdollisuuksista sekä stressitasosta. Ratkaisevaa on se, ettei eläimen eleitä sivuuta, vaan havainnoinnin lisäksi muuttaa omaa toimintaansa eleiden perusteella.

Olen ikuisesti kiitollinen Suskalle tästä mahdollisuudesta oppia aivan uudenlaista syvyyttä
eläimen lukemiseen, ja odotan innolla, mitä vielä vuoden verran jatkuva työharjoittelu tuo
tullessaan. Toivon, että moni tärkeä asia automatisoituu omassa toiminnassani tässä matkan varrella. Tällaisia automatisoituvia avainasioita työharjoittelussani ovat eleiden lukemisen lisäksi muun muassa oman kehonkielen rauhallisuus, turvallisuuden huomioiminen sekä eläimen ehdoilla toimiminen. Näistä lisää myöhemmin.

Keväisin terveisin,
Eläintenkouluttajaopiskelija Sanna Vuorinen

Perinteisesti Suomessa opetus on ollut sitä, että opettaja tai valmentaja antaa ohjeet joita ratsastaja tai koiran kanssa harrastava yrittää sitten noudattaa. Sitä saatetaan olla asioissa, joiden merkitystä ei ymmärrä tai menetelmissä, jotka tuntuvat pahalta, mutta silti tekee, koska opettaja käskee. 

Tästä ollaa tulossa ulos, mutta niinkuin usein, asiat saattavat olla kovin mustavalkoisia ja silloin muutos meneekin huonompaan suuntaan. Muutetaan asioita, joita ei olisi tarvinnut muuttaa. Tai muutetaan kerralla niin paljon, että eläin alkaa tuntea olonsa turvattomaksi, hämmentyy ja lakkaa toimimasta, alkaa pahimmassa tapauksessa pelätä ja puolustautua. Vaikka taustalla oli hyvä ajatus on silti vauhti liian kova, vaatimukset epärealistisia tai monen asian yhdistelmä. 

Jos lähdetäänkin siitä kulmasta liikkeelle, että mietitään ensin mikä toimii ja annetaan niiden palokoiden olla rauhassa. Mietitään, mikä on se eniten huomiota vaativa palikka ja mietitään siihen ensin korjausta. Yhdestä pienestä osasta saattaa aueta monta muuta asiaa kuin itsestään. 

Tunneneutraalisti havainnoidessa huomaa ihan eri tavalla asioita. Pystyy pitäytymään faktoissa. Ja kun virlä keskittyy löytämään positiivisia asioita, joista kehua hevosta ja myös itseä, ollaan jo pitkällä. 

Jos virheiden hakemisen sijaan keskittyisikin ajatuksiin; Miten voin auttaa eläintäni onnistumaan? Miten minun tulee toimia, että eläimelläni on turvallinen olo? Miltä minusta nyt tuntuu? Jos suorittamisen sijaan pysyisimmekin asioissa tasolla, jossa meidänkin signaalit pysyvät siellä rauhoittavien signaalien puolella ja valtaosan ajasta olisimme itsekin rentoja, vailla tarvetta rauhoittaa...

Olisiko elämä eläimeni kanssa toisenlaista?

Ratkaisukeskeisin ajatuksin, Suska