SKH-Blogi

6. huhti, 2021

Joskus on hirvittävän hyvä mennä vieraan opettajan tai valmentajan silmän alle. Toinen valmentaja saattaa sanoa saman asian, josta olette oman valmentajasi kanssa puhuneet, hiukan eri sanoilla ja kokeiletkin tehdä hiukan eri tavalla ja asia saattaa ratketa. 

Olisi hyvä kuitenkin muistaa, että eläimelle luo turvallisuutta linjan säilyttäminen. Se punainen lanka olisi hyvä olla olemassa, vaikka meneekin kokeilemaan jotain uutta. Eläimen on mahdotonta ymmärtää, jos säännöt ovat tänään toiset kuin eilen. 

Muutos voi olla hyvästä, mutta vain yhtä asiaa voi muuttaa kerralla ja kannattaa miettiä valmiiksi, onko muutos sellainen, jonka on valmis pitämään. Ja myös onko tämä muutos se ensimmäinen asia, johon tulisi kiinittää huomiota. 

Jos hevosella on epäsopiva satula tai piikkejä hampaissa, ei valmentajan vaihto ole oikea teko, paitsi jos vanha valmentaja ei ole kysynyt sinulta, vaikka ongelmia ilmenee, että koska hampaat on katsottu ja koska satula tarkastettu... Satula muuten tulisi uusimman tiedon mukaan katsoa 4 x vuodessa...

Ajattelenkin, että ideoiden keräämisen voisi hyvin aloittaa menemällä seuraamaan valmennuksia, mikäli koronarajoitukset antavat periksi. Jos sitten muutaman tunin katsomisen jlk sitä vilkuilee kelloaan, että voisiko valmentaja katsoa minuakin tai ehtisinkö kotiin testaamaan kuultuja juttuja, voi ajatella menevänsä valmennukseen. Jos taas puree hammasta kännykkää räpläten ja jaksaa olla paikalla hädin tuskin sen yhden ratsukon verran, ei tämä valmentaja ole sinulle. Kemioiden pitää käydä yksiin. Linjan pitää sopia sinun linjasi kanssa. HUOM! Sinun linjasi. Sinä olet se hevosesi hyvinvoinnista huolehtiva asiantuntija, joka sitten konsultoi muiden asiantuntijoiden kanssa. Mutta sinä tunnet oman hevosesi asiat parhaiten.

Antoisaa valmennusten bongausta ja tuimaa kritiikkiä mitä muuttaa, koska ja missä järjestyksessä. 

t. Suska

5. huhti, 2021
Kun toiminta on epäsäännöllisesti vahvistaen etenevää mielenkiinto säilyy. Lause, jonka moni on kuullut, jota moni käyttää, mutta mitä se tarkoittaa oikeassa elämässä?
 
Eläintä kouluttaessa ja eläimen kanssa työskennellessä menee herkästi niin, että jokaisella kerralla vaaditaan lisää ja lisää ja lisää. Pentu on innokas, varsa tekee mielellään. Asioita hiotaan vähän lisää, toistoja tehdään vähän vielä ja joka kerralla vaatien lisää, enemmän, paremmin, koska aina sujuu. Tämä johtaa lopulta siihen, että tekeminen joko loppuu kokonaan tai alkaa ilmentyä ongelmia. Miksi?
 
Jos koulutuksen alkuvaiheessa ja eläimen ollessa nuori on tehty pienissä paloissa ja väleissä leväten, niinkuin moni nykyään tekee, hyvä niin, niin eläimen "tilille" on kertynyt tietty määrä "rahaa". Tämä raha voi jopa "kasvaa korkoa" jos palkka on hyvää, eläimen arvostamaa, mutta ellei tätä tapaa toimia jatketa niin tililtä alkaa asteittain huveta rahaa.
 
Eläimellä, jolla on vasta vähän muuta elämänkokemusta ei vielä ole keinoja eikä syytä kyseenalaistaa. Koiranpennulla ei ole vielä tullut kehitysvaiheita, joissa itsenäistytään ja nenä alkaa viedä tai nuorella hevosella ei ole vielä tullut sitä kuuluisaa murkkuikää. Eläin, joka on hyvin koulutettu alulle tekee ja tekee, kunnes se tili on tyhjä. Ja siinä kohtaa eläin joko alkaa passivoitua, hangoitella vastaan tai tekee jotain aivan muuta, jolloin herkästi ihminen koventaa otteita ja laulu on valmis.
 
Miten tämän sitten voi välttää? "Täytyyhän sitä eläintä nyt voida käyttää!" Kyllä. Ilman muuta, mutta jos lypsää lehmän hengiltä niin sitten ei jatkossakaan saa sitä maitoa. Eli, nykyään on saatavilla valtavan hyviä kirjoja, hyvää opetusta ja paljon hyvää tietoa eläimen kehityksestä ja siitä, miten tulisi toimia. Enää tänä päivänä ei tarvitse jokaisen keksiä pyörää uudestaan. Koiran ja hevosen kehitysvaiheista tiedetään missä kohtaa eri herkkyyskaudet ovat.
 
Jokaisella koiralla tulee se päivä, kun se ei haluaisi antaa kiinni ja se on se kohta, jossa se asia opetetaan! Se ensimmäinen kerta ratkaisee, aina! Joka asiaan luodaan ekalla kertaa se uusi normaali, kyseisen asian normaali.
 
Me tiedämme missä iässä varsalla usein puhkeaa sudenhampaat, ainakin, että tietyn ikäisten ohjan vastustelu voi liittyä sudenhampaisiin. Tai missä kohtaa tulee sukukypsyys, missä kohtaa asiat pääsääntöisesti kyseisellä eläinlajilla tapahtuvat. Asioihin voi miettiä ratkaisumalleja etukäteen. Miten helpottaa? Mitä muuttaa? Teenkö itse vai käytänkö ammattilaista apuna?
 
Siihen ekaan kertaan satsataan ja varaudutaan niin, että kun se päivä koittaa, että nenä vie koiran pennulla, niin on ne superherkut ja lelut ja muut saatavilla, perutaan siihen hetkeen suunniteltu kaikki muu ja hoidetaan se ensimmäinen kerta oikein, jonka jälkeen vain vahvistetaan toivottua. Ihminen ajattelee, että tälle on tehtävä jossain kohtaa jotain niin EI! Ei jossain kohtaa vaan nyt! Tämän yhden kerran kaikki peliin!
 
Helpotetaan, huolehditaan laji- ja rotutyypillisistä tarpeista ja niin edelleen sitten myöhemmin, tottakai, mutta luotetaan, että kaikki se "raha", jota siihen mennessä on tilille laitettuna, se kantaa tässä hetkessä ja laitetaan kaikki peliin täysillä.
 
Tai hevosella, kun mennään estevalmennukseen ja se meidän varsa ei ole koskaan hypännyt edes tavallista sarjaa ja valmentaja laittaa innarin eteen, niin on rohkeutta sanoa, että ei olla tämän tehtävän tasolla. Ei tunnu hyvältä. Helpotetaan. Ja jos valmentaja ei halua muuttaa tehtävää niin sitten voi kiittää ja lähteä. Jos meillä on huono olla, miten voi olettaa, että eläinkään siitä tilanteesta selviää. Me olemme eläimen kanssa ollessamme eläintämme varten. Meidän kuuluu olla eläimillemme turva.
 
Miten tämä liittyy epäsäännölliseen vahvistamiseen?
Jos ollaan jo ongelmassa asti, ollaan sivuutettu lukematon määrä ennakkomerkkejä, että ongelmia on tulossa. Jos ollaan jo ongelmassa asti pitää peruuttaa niin pitkälle, että ongelmaa ei ole. Joskus se voi tarkoittaa satulan vaihtamista, ruokinnan muutosta, lomaa ratsastuksessa, lenkkeilytapojen muuttamista, koulutustreenien keskeyttämistä ryhmässä ja muuttamista yksityistapaamisiksi, tai muuta asiaa, jolla peli saadaan poikki. Ainoa tie siihen, että lehmä vielä jonain päivänä lypsää on se, että asioihin reagoidaan ja jotain muutetaan.
 
Joskus on todella haasteellista löytää se asian ydin. Saattaa mennä pitkällekin sivuraiteille hakiessa, koska ydin voi olla aivan muu kuin mitä ajattelisi. Jos kotikentällä ratsastaessa koko pakka leviää joutsenen lentäessä kentän yli, on ongelma jossain muussa kuin pohkeenväistön avuissa, todennäköisesti.
 
On suorastaan huumaavan voimaannuttavaa mennä ulos vanhoista kaavoistaan. Huomata vaihe, joka edeltää ongelmia ja tarttua siihen, muuttaa suuntaa. Huomata, miten pienellä oman toiminnan muutoksella kymmenen muuta asiaa voi alkaa sujua sen yhden muutoksen ansiosta.
Epäsäännöllinen vahvistaminen on juuri sitä. Jackpot, hypätä alas kesken ratsastuksen, ottaa kamat pois ja antaa hevosen mennä piehtaroimaan. Lähteä maastoon, kun hevonen vaikutti haluttomalta menemään kentälle. Tehdä koiralle virikejälki sen ollessa kiihdyksissä ja päästää koira ruutuun nuuskimaan kun se vain vilkaisee ensin ihmistä, eikä treenaakaan seuraamista. Ottaa kuollut orava pois koiralta, mutta antaakin se koiralle takaisin kannettavaksi, kunnes ollaan autolla, jossa on parempaa makupalaa ja vaihtaa siihen, silläkin riskillä, että koira syö oravan.
 
Epäsäännöllinen vahvistaminen on voimakas työkalu, jonka käyttämiseen vaaditaan kurinalaisuutta itselle, kirjanpitämistä ja havainnointia, mutta myös rohkeutta, itsevarmuutta ja luottamusta. Rohkeuttaa keskeyttää valmennus, rohkeutta tehdä virheitä, rohkeutta ottaa turvallisia riskejä, rohkeutta katsoa peiliin. Itsevarmuutta tehdä oikein. Luottamista omaan näkemykseen. Luottamusta eläimeen.
 
Lyhyesti sanottuna; Lisätään asioita vain osalla kertoja ja yhtä asiaa kerralla. Pidetään tekeminen yksinkertaisena ja miellyttävänä, kaikille osapuolille.
Onko sinun eläimesi tili puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? Onko se debit vai credit tili? Onko sinulla sinne käyttöoikeus vai tilinumero, johon tallentaa?
 
Suska
4. huhti, 2021

Katsekontakti, tuo mystinen apuväline...

Otsatukallisten koirien ja hevosten kanssa eläminen ei vahvista silmiin katsomista. Huomasin, kun omassa kotona oli ollut vuoden labradorinnoutaja, että itse asiassa suursnautserini ei osaa katsekontaktia. Koira, joka yli viisi vuotta oli ollut työkäytössäkin. Se seurasi kyllä mihin katson, mutta siinä muodossa, että katsoisi suoraan silmiin, kauan, sillä ei ollut katsekontaktia. 

Jokainen katse tarkoittaa koiralle vuoropuhelun avaamista. Vuoropuheluun liittyy jokin viesti tai tehtävä, tehtävistä seuraa palkkio. Tuijottava koira todennäköisesi odottaa, että ohje annetaan, ainakin Roosan tapauksessa. Se saattaa kallistaa päätään ymmärtääkseen paremmin, katsoo tarkkaan mihin puhuja ja katsekontaktia ottava ihminen seuraavaksi katsoo, mitä ihminen sanoo tai antaako keho jotain vihjettä. 

Katseella toimivan koiran kanssa eläminen on rikasta ja miellyttävää, näin melkein 50 vuotta katsetta vältelleellekin ihmiselle :)

Suska