SKH-Blogi

12. loka, 2021

Pelkoa, resurssiaggressiota vai kipua?

Usein kysytään luennolla kuopimisesta. Miten kouluttaa pois kun jo on aloittanut. Jos kuopii, lopettaa ja palkataan käy niin, että hiljaa seisomista edeltävä kuopiminen lisääntyy. Pitäisi päästä kuopimisen edelle ja saada palkattua siitä.
 
Monelle ammattilaisellekin pilkkominen on tosi hankalaa ja kouluttaminen tämänkin asian kanssa lähes mahdotonta, koska epäsäännöllinen vahvistaminen pitää käytöstä yllä.
Vielä tammikuussa 2020 Hevosen mieliala-luennolla oli sanottava, että on tilanteita, joissa vaan se pienin paha on ottaa hevonen ja kiidättää se pihalle. Se on edelleen OSAtotuus...
 
On myös se vaihtoehto, että hiljaa seisomisen palkka on riittävän monta kertaa niin pitkä, että hevosen stressitaso laskee, ketju kaivamisen ja seisomisen välillä katkeaa välissä kuluneen ajan kautta ja pitkässä juoksussa hevonen rentoutuu siinä määrin, kun pitkän palkan kanssa ollaan saatu tunnetta muuttumaan, että kestoa päästään kouluttamaan.
 
Vaikka emme voi kouluttaa tunnetta, tunne tulee tekemiseen joka tapauksessa ja rennon positiivisen tunteen kautta päästään matalastressiseen tekemiseen ja parempaan lopputulokseen.
Eli... jos haluaa lähteä purkamaan jotain jo syntynyttä ketjua on se eka homma oppia hevosen syömistekniikka ja kellottaa kauanko menee tyyntyä pienestä stressitason noususta itseään syömällä tyynnyttämällä.
 
Toinen asia, jota olen toistellut joka luennolla sen syvällisemmin pilkkomatta on aggression syiden selvittämisen tärkeys. Pelon aiheuttamaan rähjäämiseen eri lääke kuin sellaiseen, joka tulee siitä, että hevonen haluaa jotain... Pelon kanssa autetaan ja helpotetaan aina. Resurssiaggression kanssa annetaan lisää asiaa, jota hevonen haluaa. Kivun aiheuttamassa aggressiossa helpotetaan kipua. Mutta mitä nämä oikeasti tarkoittavat?
 
Kaikkien aggressioiden kanssa kannattaa aina pyytää apua. Miettimiseen, pilkkomiseen, uudelleenkouluttamiseen jos tarvetta. Rähjäävällä hevosella on aina joku huonosti.
Kun tuntee hevosensa käyttämät signaalit ei pelkoaggressiota pääse edes tulemaan. Asioihin pääsee niin paljon ennen. Jos saa käsiinsä hevosen, jolla pelkoaggressiota jo on alkaa solmu aueta nopeasti, kun hevonen ymmärtää ihmisen auttavan. Lääke on kuitenkin helpottaa kunnes ei enää pelkää. Ennen ei voi tehdä muuta. Jos jo pelkää ei kuulu huitoa sillä sateenvarjolla enää lisää kohti.
 
Resurssiaggressio tulee lähes aina jonkin lajityypillisen tarpeen puutteesta. On ollut nälkä, jano, vilu, kaverilla kaveri muttei mulla. Ulos pääseminen kestää liikaa, joka päivä ja kaverikin pääsee ensin... Todella monesti ulos kiirehtivän hevosen kiire on hoidettu pienellä tupsulla heinää. Hevonen syö rauhassa heiniä hetken ja pystyy sitten menemään ihan rauhallisesti pihalle. Vaatii alkuvaiheessa mahdollisesti vähän säätämistä ja kekseliäisyyttä, mutta yleensä vaikutus näkyy heti.
 
Jos pelon ja resurssin korjaaminen ei riitä on lähes poikkeuksetta mukana kipua. Kipu ja pelko näyttävät usein samalta, etenkin kun on molempia ja kipu lisää pelkoa. Tulen syödyksi kun olen heikko... Hevosen villieläinaivo vaikuttaa taustalla. Joskus kipu voi olla niin vähällä hoidettu, että otetaan alaturpis pois, otetaan kannukset pois, löysätään turparemmiä reikä. Vaste on välitön. toistuvasti käy niin, että vaikkei primäärikipu poistuisi, niin edes jonkin huonosti istuvan ja puristavan asian pois ottaminen tuo hevoselle helpotuksen tunnetta ja se pärjää toisen ja ehkä kolmannenkin kivun tai epämukavuuden kanssa, ainakin sillä kertaa.
 
Eläimen pito on salapoliisihommaa. Liikunnan, levon, ruokinnan, varusteiden, kengityksen, koulutuksen ja kaikessa sen mahdollisimman pienen pahan löytäminen on ainaista hakemista.
Havainnointi ilman, että eläin kokee tulleensa tuijotetuksi on haastavaa, traumatisoituneella lähes mahdotonta, mutta välttämätöntä. Lippis silmien eteen laskettavaksi, havainnointikyvyn treenaaminen siihen, että pienellä vilkaisulla näkee "kaiken" ja siihen mutuun luottaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä työkaluja.
 
Kun toimiva korjaus löytyy, muutos näkyy heti. Toimivaa ei kannata muuttaa. Mutta toimiva ei ole se versio, jossa hevonen on passiivinen tai aggressiivinen vaikka vielä käsiteltävissä. Toimiva on toimiva vain kun hevonen kokee niin. Meidän ihmisten tehtävä on muokata asioita niin, että hevonen kokee sen pienimmän pahankin toimivaksi, että hevosella on aina positiivinen mieliala, lasi puoliksi täynnä.
 
Kuvituskuvassa Kiahan Rosedancer
http://www.sukuposti.net/hevoset/kiahan-rosedancer/431939
19. heinä, 2021

Hevosen rauhoittavien signaalien käyttö

Rauhoittavat signaalit ovat lievän jännityksen nousun yhteydessä hevosen käyttämiä eleitä, joilla se viestii ympäristölleen ettei halua riitaa. Niitä on mm. poispäin tai alas katsominen, pään kääntäminen ja laskeminen, kääntyminen kyljittäin, takapuolipäin jne. Rauhoittavia signaaleja ilmenee sekä stressin laskiessa että noustessa.
 
Suomenkielinen linkki hollantilaisen tutkijan Rachael Draaisman hevosen viestinnän portaisiin löytyy osoitteesta https://calmingsignalsofhorses.com/downloadpage/.
 
Hevoselle uudet asiat tulisi kouluttaa niin, että hevonen ymmärtää mitä siltä toivotaan. Jos hevonen ei ymmärrä, sen stressitaso alkaa nousta. Ensin näkyy rauhoittavia signaaleja yksittäisinä, sitten enemmän ja sarjoina. Jos tehtävää jatketaan / vaikeutetaan alkaa tulla korvaavaa käyttäytymistä ja jos vielä vaan jatketaan helpottamatta tulee stressisignaaleja.
Jos vieläkään ei helpoteta / vaikeutetaan alkaa tulla eri näköistä puolustautumista ja välimatkaa lisääviä signaaleja, joita hevonen voi näyttää jo rauhoittavienkin signaalien yhteydessä.
 
Näitä ovat esim. uhkaaminen puremisella, potkulla, pukittaminen ja korostettu ryhdikkyys. Stressin noustessa liikaa hevonen jähmettyy, pakenee tai hyökkää.
Kun osaa lukea signaaleja ja tuntee hevosensa voi kouluttaa / liikuttaa / harjoitella / työskennellä niin, ettei hevonen joudu tilanteeseen, jossa se joutuu pakenemaan tai hyökkäämään.
 
Tavoite on työskennellä niin, että satunnaisia rauhoittavia signaaleja lukuunottamatta muita viestinnän portaiden stressieleitä ei ilmene.  Rauhoittavat signaalit on stressiportaiden alin taso. Kun hevonen on rento ja luottavainen se ei koe tarvetta rauhoittaa.
 
On aivan normaalia, että hevonen esimerkiksi koulutustilanteessa stressin noustessa saattaa käyttää vähäistä määrää rauhoittavia signaaleja, mutta kun tehtävä on huolella rakennettu ja hevonen luottaa ihmiseen sen ei siinäkään tarvitse.
 
Hevosen viestinnän portaissa olevia, varsinkin stressisignaaleja, saattaa hyvinkin paljon näkyä myös innokkaalla eläimellä, mutta TUNNETILA näyttelee silloin suurta roolia! Innokkas ei ole sama kuin turhautunut tai pelokas, jolla on stressitaso koholla! Välittäjäainetasolla vallalla on täysin eri hormonit!
 
Mutta nyt, kun puhutaan nimenomaan rauhoittavasta signaalista ja niiden käyttämisestä, hevonen käyttää signaaleja ilmaistakseen ihmiselle tai toiselle eläimelle ettei halua konfliktia tai ympäristössä on jotain joka sitä jännittää, joka saa sen kokemaan tarvetta rauhoittaa.
 
Myös passivoitunut ja rauhallinen eläin on täysin eri asia. Rauhallinen eläin, jolla on asiat kunnossa, seuraa ympäristöä. Se voi katsella valppaanakin, mutta juuri rauhoittavien signaalien, korvaavan käytöksen, stressisignaalien ilmeneminen on sitä, josta voidaan tulkita jännitystason nousua huonolla tavalla ja muuttaa asioita helpommaksi, painetta pienemmäksi, muokata ympäristöä niin, että hevosen ei tarvitsen rauhoittaa. Rauhoittavien signaalien puuttuminen voi johtua myös siitä, että hevonen on niin ahtaalla ettei enää kykene vuorovaikutukseen. Koko olemus on silloin täysin muu kuin rauhallisella hevosella. 
 
Hevonen myös oppii siihen, että ihminen ymmärtää sen eleitä, osaa lukea tilannetta ja muuttaa tilannetta hevoselle turvalliseksi. Hevonen on hyvin itsekäs eläin. Se ajattelee asiat omasta näkökulmastaan, eloonjääminen edellä.
 
Iloinen ja innokas hevonen ei rauhoita. Se räpyttää silmiään normaalisti, se hengittää normaalisti, se "hymyilee". Se katselee asioita ihmisen seurassa kuin katsoisi televisiosta lempiohjelmaansa hyvien ystävien seurassa.
 
Ihmisen ja hevosen välisin vuorovaikutusterveisin,
Suska
(Kuva on vanha ja kuvassa puutteellinen turvavarustus. En kuitenkaan halunnut laittaa tähän kenenkään muun kuvia kuin omani, jonka olen itse ottanut, omasta hevosestani ja omasta lapsestani, tilanteessa, jossa kummallakaan ei ollut tarvetta rauhottaa.)
20. kesä, 2021

Palkka ja palkkaamatta jättäminen

Eläimen kouluttaminen niin, että mukana on palkka, vahviste, jota eläin arvostaa, on tutkitusti tehokkain tapa kouluttaa eäintä. Se on myös tapa, jonka kanssa olisi erityisen tärkeää viedä asiat loppuun. 

Positiivisella vahvisteella koulutettaessa palkkaa (ruokapalkkio) ennen on äänimerkki tai muu , jolla eläimelle kerrotaan millin tarkasti hetki, jolloin eläin toimi oikein. Yleisesti on käytössä esim. "jes"-sana, kielellä naksautus tai klikkerin ääni. 

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, kun ääni + palkka on kunnolla ehdollistettu eli eläin tietää, että ääntä seuraa palkka, että palkkiomakupalan syömisen jälkeen työ on tehty. Tehtävän suorittaminen loppuu. Noutoesine putoaa naks-ääneen suusta, hevonen pysää kesken laukan kuin seinään ottamaan palkan jne. 

Koulutusvaiheessa toistoja on oltava tiheään. Ihan tauotta, että eläin toistaa edellistä tekemäänsä asiaa, mutta tämä on vain siinä kohtaa kun asia opetetaan. Sitten, kun asia on valmis tulee naks + nami vasta koko setin lopussa. 

Todella usein näkee sitä, että ollaan jumissa siinä alle 5 sekunnin kohdalla. Eläin tekee pätkän, ihminen palkkaa ja sitten eläimen pitäisi jatkaa, palata töihin, vaikka työ loppui jo. Motivoitunut ja innokas eläin saattaa tutussa häiriöttömässä tilassa jatkaa hyvinkin innokkaasti, mutta keskeneräinen koulutus ei kanna ympäristöön, jossa on häiriöitä, itse asiassa koko hämma kääntyy itseään vastaan, kun paikassa, jossa on ulkopuolista häiriötä koiralta tai hevoselta yhtäkkiä odotetaankin pidempää työjaksoa, selviämistä yksin, kun ohjaajan huomio on ympäristössä, odottelua ja pidempikestoista kokonaisaikaa. 

Jos eläimelle ei ole koulutettu hyvin kestoa tekemisiin, se tarvitsee uudet ohjeet kolmen sekunnin välein. Muuten se tulee epävarmaksi tai levottomaksi, alkaa toteuttaa omia ajatuksiaan, turhautuu. Se,että eläimen kanssa mennään sillä alle kolmen sekunnin pätkällä vaikeisiin paikkoihin antaa eläimelle kolmen sekunnin välein luvan seurata ympäristöä, mennä tauolle, olla vapaa-ajalla ja samalla se uuvuttaa eläimen hetkessä, kun se joutuu aina palaamaan töihin, vaikka ympäristössä olisi jotain hauskaa, pelottavaa, kiinnostavaa, vaarallista tai vaan häiriö. 

Jos vaiheessa, jossa palkataan koko ajan ollaan liian kauan, kääntyy ruokapalkan saamattomuus eläimen kanssa otimimista vastaan. Jos ensin syötetään tauotta ja sitten yhtäkkiä lopetetaan kokonaan, tulee eläimelle olo, ettei mikään riitä. Palkasta alkaa tullakn asia, joka nostaa turhautumisen ja kiihkeän tavoittelun esiin. Siksi on niin hirveän tärkeää rakentaa asiat ripeästi valmiiksi. Koska silloin se palkkakin on siellä lopussa, kohdassa, jossa työ oikeasti loppuu. Ei ole tarkoitus, että eläin on aina koulussa. Se opettelee asiat ja sen jälkeen palkaa tulee työstä, jonka se osaa. Ei ehkä kerran kuussa, joka ihmisille on mahdollista, mutta selkeän kokonaisuuden päätteeksi. 

Moni sanoo, että ei halua kouluttaa ruokapalkalla. koska eläin alkaa kerjätä. Itse asiassa oikein rakennettuna ruokapalkattu eläin on pomminvarmasti kerjäämätön, koska se tietää, että sitä kautta se ei koskaan saa, sen ei kannata kerjätä, mutta sen kannattaa tarjota jotain muuta jos se haluaa ruokaa / palkkion. 

Aurinkoista kesää eläinten kouluttamisen ja yhteisen puuhastelun parissa :)
Suska 

4. kesä, 2021

Avainasioista automatisoituja – turvallisuus

 

Työharjoitteluni Suskan opissa etenee, ja eläinten kanssa toimimisen avainasiat

jatkavat automatisoitumistaan. Aiemmassa kirjoituksessani pohdin eleiden
havainnoinnin merkitystä. Eleiden havainnointi on osatekijänä eläimenkäsittelyn
turvallisuuden kokonaisuudessa. Turvallisuus eläinten kanssa toimiessa
muodostuu useasta eri tekijästä, jotka kaikki nivoutuvat myös aiemmin
mainittuihin avainasioihin.
Aivan kuten liikenteessä, myös eläinten kanssa toimiessa ennakointi parantaa
turvallisuutta. Varsinkin isojen, reaktiivisten ja voimakkaiden pakoeläinten kanssa
toimiessa ennakoiva toimintatapa pienentää onnettomuusriskiä. Olemalla itse
askeleen edellä, tietoisena ympäristöstä ja eläimen mielentilasta, vältytään
monilta vaaroilta. Turvallisuusasioissa “varmuuden vuoksi” on aina parempi kuin
“tulta päin”.

Kaikkeen ei tietenkään aina voi varautua, ja yllättäviä tilanteita sattuu välillä
väistämättäkin. Yllättävissä paniikkitilanteissa riskejä vähentää se, että eläimellä
on hyvä yhteys ja syvä luottamus ihmiseen sekä ennalta koulutettuna ns.
turvakäytökset rennossa mielentilassa.
Eläinten kanssa toimiessa on hyvä pyrkiä pitämään eläimen (sekä toki myös
ihmisen) stressitaso mahdollisimman matalana. Rennon ja luottavaisen eläimen
kanssa toimiminen on moninkertaisesti turvallisempaa kuin hermostuneen,
puolustautuvan, pelkäävän, paineistetun tai epävarman eläimen. Ihmisen
vastuulla on, ettei eläintä viedä väkisin tilanteisiin, jotka ovat sille liian vaikeita.
Pelottavat asiat kohdataan yhdessä, asteittain, rohkaisten, kannustaen ja
rentoudesta sekä uteliaisuudesta palkiten. Merkittävässä roolissa on aiemmin
painottamani eleiden havainnointi, sillä ihmisen on tärkeää oppia tunnistamaan
eläimessä pienimmätkin merkit epävarmuudesta, stressistä ja arkuudesta.
Helpottamalla tilannetta jo rauhoittavia signaaleja havaitessa, voidaan välttyä
eläimen paniikkiin joutumiselta ja näin ollen mahdollisilta vaaratilanteilta.
Ihmisen oma käyttäytyminen vaikuttaa huomattavasti tilanteen turvallisuuteen.

Kokemus tuo varmuutta – varmuus tuo selkeyttä käyttäytymiseen ja
toimintamalleihin. Selkeys rauhoittaa eläintä. Ihmisen rauhallisuus edesauttaa
eläimen rentoa mielentilaa.
Ennakoi, havainnoi, helpota ja pysy rauhallisena. Ole eläimelle “saatavilla”,
tukena. Ja koska kaikkea ei siltikään voi ehkäistä, muista turvavarusteet.

Avainasioista lisää taas seuraavalla kerralla.
Aurinkoisin terveisin,
Eläintenkouluttajaopiskelija Sanna Vuorinen

2. kesä, 2021

Hevosen kehonhallinnan rakentaminen

Hevonen on aina psykofyysinen kokonaisuus. Sen olemiseen, elämiseen ja liikkumiseen vaikuttaa kaikki opittu ja koettu. Mitä se tarkoittaa pitkälle koulutetun ja toisesta maasta tulleen hevosen kohdalla? Joskus se saattaa tarkoittaa koko kehonhallinnan uusiksi rakentamista, palikoiden asteittaista uudellleen kokoamista...

Jos hevonen on hyvärakenteinen, lahjakas, ollut hyvillä ratsastajilla ja kohdeltu hyvin se saattaa näyttää oikein hyvältä, mutta käyttää itseään vähän väärin päin. Se saattaa tehdä helposti vaihdot ja piaffet, mutta silti selkä jää vähän alas. asteittain alkaa hiukan faskiakin kiristää ja jossain kohtaa saattaa alkaa olla epämukavaakin liikkua. 

Jos kuitenkin omistaja kuuntelee hevostaan, tuntee omansa ja luottaa siihen, että hevonen ei vastustele syyttä, voidaan järjestelmällisellä muokkaamisella tehdä ihmeitä, lyhyessäkin ajassa. 

Tärkeintä on, että ihmisellä, joka hevosta liikuttaa on palikat omassa hallussa. Että asioita lähestytään joka kulmasta, kunnes vyyhti alkaa aueta. Ei jäädä kiinni vanhoihin tapoihin, vaan haetaan aina pienin paha ja toimivin, hevosen kannalta paras ratkaisu. 

Tässä voi ratsukon kehonhallintaan perehtynyt valmentaja olla tukena, mutta omistaja on hevosensa paras asiantuntija. Sellaiseksi jokaisella on mahdollisuus kasvaa. Huikeasta videosta pysäytyskuva. Takana on noin vuoden mittainen korjaava kehonhallintakokonaisuus. 

Kiitos matkasta Sini ja Sami! On ollut ilo kulkea mukana matkassa opettajana, tästä eteenpäin mentorina :) 

Suska