SKH-Blogi

16. huhti, 2021

Perinteisesti Suomessa opetus on ollut sitä, että opettaja tai valmentaja antaa ohjeet joita ratsastaja tai koiran kanssa harrastava yrittää sitten noudattaa. Sitä saatetaan olla asioissa, joiden merkitystä ei ymmärrä tai menetelmissä, jotka tuntuvat pahalta, mutta silti tekee, koska opettaja käskee. 

Tästä ollaa tulossa ulos, mutta niinkuin usein, asiat saattavat olla kovin mustavalkoisia ja silloin muutos meneekin huonompaan suuntaan. Muutetaan asioita, joita ei olisi tarvinnut muuttaa. Tai muutetaan kerralla niin paljon, että eläin alkaa tuntea olonsa turvattomaksi, hämmentyy ja lakkaa toimimasta, alkaa pahimmassa tapauksessa pelätä ja puolustautua. Vaikka taustalla oli hyvä ajatus on silti vauhti liian kova, vaatimukset epärealistisia tai monen asian yhdistelmä. 

Jos lähdetäänkin siitä kulmasta liikkeelle, että mietitään ensin mikä toimii ja annetaan niiden palokoiden olla rauhassa. Mietitään, mikä on se eniten huomiota vaativa palikka ja mietitään siihen ensin korjausta. Yhdestä pienestä osasta saattaa aueta monta muuta asiaa kuin itsestään. 

Tunneneutraalisti havainnoidessa huomaa ihan eri tavalla asioita. Pystyy pitäytymään faktoissa. Ja kun virlä keskittyy löytämään positiivisia asioita, joista kehua hevosta ja myös itseä, ollaan jo pitkällä. 

Jos virheiden hakemisen sijaan keskittyisikin ajatuksiin; Miten voin auttaa eläintäni onnistumaan? Miten minun tulee toimia, että eläimelläni on turvallinen olo? Miltä minusta nyt tuntuu? Jos suorittamisen sijaan pysyisimmekin asioissa tasolla, jossa meidänkin signaalit pysyvät siellä rauhoittavien signaalien puolella ja valtaosan ajasta olisimme itsekin rentoja, vailla tarvetta rauhoittaa...

Olisiko elämä eläimeni kanssa toisenlaista?

11. huhti, 2021
SKH-palveluiden Facebook-ryhmässä SKH-palvelut / Rauhoittavat signaalit ja tiedostava koulutus on esimerkkitarina "Veijosta", suomenhevosesta, jonka satula alkoi puristaa.
 
Kun ratsastuksen asiat on koulutettu matalalla stressillä, vihjeet viety vaikutehallintaan asti ja vuorovaikutus on rakennettu luottamuksen pohjalle, voi ratsastus olla nautittavaa, molemmille osapuolille. Kun asiat ovat kunnossa, hevosella on aina "hyvä päivä", satavarmasti.  
 
 
Joskus kuitenkin käy niin, että hevonen alkaa vastustella. Ensin ihan pientä jarruttelua ehkä tai vähän ylireagoi ympäristöön, ehkä menee hiukan alta jossain askellajissa. Vähitellen ongelmat lisääntyvät ellei syytä löydy.
 
"Veijon" kohdalla ongelma tuli esiin juuri näin, salakavalasti. Ratsukon satula on käynyt ahtaaksi. Siinä kohtaa, kun huomaa, että satula ei enää istu, sillä epäsopivalla ei mennä sitä yhtä ainutta kertaa. Jos pystyy järjestämään esim. leveälle alle lisää tavaraa niin, että satula pysyy selkään nähden oikeassa asennossa, voi tämä olla vaihtoehto, kunnes selkä täyttyy, mutta ei ahtaan kanssa. 
 
Jos hevosen kehonkäytössä on ollut ongelmia, vaikka juuri epäsopivan satulan takia, on tärkeä saada hevonen ensin aktivoimaan itsenä uudestaan rennosti ja rohkeasti. Vasta sitten voi uudestaan lyhentää tai koota, kun venytys ja täysin rentona liikkuminen ei saa aikaiseksi epämiellyttävää tunnetta.
 
Epämiellyttävästä tunteesta kertoisi esim. hännän heilutus, luimiminen, kuolaimen pureminen, pään kallistaminen, kuolaimen taakse hakeutuminen, poikittaminen, jarruttelu, säpsähtely, ryntääminen, ympäristön vaikutteisiin ylireagoiminen, ratsastajan apuihin yli- tai alireagoiminen ja niin edelleen.
 
Kun ongelma on saatu poistettua, hevonen on heti rento ja yhteistyöhaluinen. Hevonen elää hetkessä. Vaikka niillä voi olla pitkäkin kipumuisti ja paljonkin asioita, jotka kumpuavat esim. vanhoista peloista, satula on yksi niistä asioista, joissa hevonen on se paras asiantuntija. Ne kyllä sanovat kun saavat hyvän satulan selkäänsä!
 
Kun hevonen on ongelman poistuttua rento, voi asteittain lähteä uudestaan jo lyhentämään, kun liikkuminen on nyt sujuvaa ja vaivatonta. Pitkänä ei saa tulla hännänhuiskimisia ja vastusteluja. Jos tulee on jossain vielä esim. lihaskalvo jumissa. Vaikka satula ehti olla ahdas vain hetken, on esimerkkiratsukkomme  omistaja tarkastuttanut satulan muokkauksen lisäksi hevosen myös eläinfysioterapeutilla.
 
Kiitos Sini Huhtasalo ja Sinin oma kasvatti Veli Leijonamieli (i. Pilvenpoika e. Riennoksen Pimu) ja kiitos kuvaaja/groomi Milla Riikonen
Caseen voit käydä tutustumassa osoitteessa https://www.facebook.com/groups/1639839756295022
8. huhti, 2021
Toimivassa koira-avusteisuudessa ihminen on tuki ja työpari koiralle, koira työpari ihmiselle. Koira voi aina luottaa siihen, että sen kannattaa työskennellä ihmisen, perheessä aikuisen kanssa, mahdollisesti lapsen lähellä, mutta aikuisen työparina.
 
Tässä ajatusmallissa ihminen havainnoi koko ajan tekemistä tunneneutraalina ja oppimisen näkökulmasta. Ihminen ohjaa ja auttaa jos koira ei osaa. Jos koira tekee jotain ei-toivomaamme asiaa on koulutus kesken ja tulee miettiä kuinka pitkälle pitää ketjussa peruuttaa, että pääsee palkitsemaan toivotusta. Jos koira ei heti vihjeestä tee, on asia kesken. Ratkaisu on aina kouluttaminen, usein pilkkominen, usein peruuttaminen mutta aina lisäkouluttaminen. 
 
Me emme koskaan pelottele eläintä tai rankaise lisäämällä koiralle epämiellyttävää asiaa (positiivinen rankaisu) ei-toivotusta. Ei-toivotusta voi jättää palkitsematta, mutta ainoastaan voidakseen palkata ruhtinaallisesti välittömästi kun koira tekee oikein! Oikea ja toivottu huomioidaan myös silloin, kun koira on vapaa-ajalla.
 
Eettiseen eläimen käyttöön ja kohteluun kuuluu eläimen tukeminen jos huomaa, että eläin jännittyy tai on epävarma. Ja lisäkouluttaminen, jos eläin ei tiedä miten sen tulee toimia. Koira tekee ”virheitä” ainoastaan jos se ei joko tiedä ettei niin saa tehdä tai jos se hyötyy asiasta. Asia, joka voi olla ihmiselle hyvinkin kiusallinen, kuten kissanhiekkalaatikon "siivoaminen" tai roskiksen tutkiminen, voiolla koiralle todella palkitsevaa! Aina korjaus on opettaa ja kouluttaa koiraa. Antaa jotain niin hyvää asiaa tilalle ettei koiran kannata tehdä ei-toivottua, vahvistaa toivottua.
 
Rankaiseminen (P+) ainoastaan vähentää koiran luottamusta ihmiseen ja halua toimia ihmisen kanssa. Sen sijaan, että koira tekisi asioita avoimesti se oppii välttämään ihmistä, tekemään asioita salaa, hakemaan muualta kuin yhteistyöstä ihmisen kanssa ne asiat, joilla se voi itseään palkita.
 
Koiraa ei koskaan laiteta yksin tilanteeseen, johon sitä ei olisi koulutettu tai johon sillä ei ole valmiuksia. Vertaukseksi sopii mielestäni parhaiten, että koira olisi uimataidoton ja se heitettäisi laiturilta veteen sanoen ”ui”. Uimavertausta jatkaakseni, kun koira opiskelee työskentelyä, ollaan rannassa, jossa jalat ottavat pohjaan.  Saattaapa olla pelastusliivitkin päällä. Pelottaa ei saa. Turhautua ei tarvitse. 
 
Me olemme eläntemme turva. Me olemme se työpari, joka ei koskaan jää neuvottomaksi koiran silmissä. Me löydämme aiina asioita, joista voimme yhdessä koiramme kanssa ja koiramme rinnalla iloita. Silloin puhutaan ihmisen työparina työskentelevästä koirasta ja päinvastoin.

 

 
6. huhti, 2021

Joskus on hirvittävän hyvä mennä vieraan opettajan tai valmentajan silmän alle. Toinen valmentaja saattaa sanoa saman asian, josta olette oman valmentajasi kanssa puhuneet, hiukan eri sanoilla ja kokeiletkin tehdä hiukan eri tavalla ja asia saattaa ratketa. 

Olisi hyvä kuitenkin muistaa, että eläimelle luo turvallisuutta linjan säilyttäminen. Se punainen lanka olisi hyvä olla olemassa, vaikka meneekin kokeilemaan jotain uutta. Eläimen on mahdotonta ymmärtää, jos säännöt ovat tänään toiset kuin eilen. 

Muutos voi olla hyvästä, mutta vain yhtä asiaa voi muuttaa kerralla ja kannattaa miettiä valmiiksi, onko muutos sellainen, jonka on valmis pitämään. Ja myös onko tämä muutos se ensimmäinen asia, johon tulisi kiinittää huomiota. 

Jos hevosella on epäsopiva satula tai piikkejä hampaissa, ei valmentajan vaihto ole oikea teko, paitsi jos vanha valmentaja ei ole kysynyt sinulta, vaikka ongelmia ilmenee, että koska hampaat on katsottu ja koska satula tarkastettu... Satula muuten tulisi uusimman tiedon mukaan katsoa 4 x vuodessa...

Ajattelenkin, että ideoiden keräämisen voisi hyvin aloittaa menemällä seuraamaan valmennuksia, mikäli koronarajoitukset antavat periksi. Jos sitten muutaman tunin katsomisen jlk sitä vilkuilee kelloaan, että voisiko valmentaja katsoa minuakin tai ehtisinkö kotiin testaamaan kuultuja juttuja, voi ajatella menevänsä valmennukseen. Jos taas puree hammasta kännykkää räpläten ja jaksaa olla paikalla hädin tuskin sen yhden ratsukon verran, ei tämä valmentaja ole sinulle. Kemioiden pitää käydä yksiin. Linjan pitää sopia sinun linjasi kanssa. HUOM! Sinun linjasi. Sinä olet se hevosesi hyvinvoinnista huolehtiva asiantuntija, joka sitten konsultoi muiden asiantuntijoiden kanssa. Mutta sinä tunnet oman hevosesi asiat parhaiten.

Antoisaa valmennusten bongausta ja tuimaa kritiikkiä mitä muuttaa, koska ja missä järjestyksessä. 

t. Suska

5. huhti, 2021
Kun toiminta on epäsäännöllisesti vahvistaen etenevää mielenkiinto säilyy. Lause, jonka moni on kuullut, jota moni käyttää, mutta mitä se tarkoittaa oikeassa elämässä?
 
Eläintä kouluttaessa ja eläimen kanssa työskennellessä menee herkästi niin, että jokaisella kerralla vaaditaan lisää ja lisää ja lisää. Pentu on innokas, varsa tekee mielellään. Asioita hiotaan vähän lisää, toistoja tehdään vähän vielä ja joka kerralla vaatien lisää, enemmän, paremmin, koska aina sujuu. Tämä johtaa lopulta siihen, että tekeminen joko loppuu kokonaan tai alkaa ilmentyä ongelmia. Miksi?
 
Jos koulutuksen alkuvaiheessa ja eläimen ollessa nuori on tehty pienissä paloissa ja väleissä leväten, niinkuin moni nykyään tekee, hyvä niin, niin eläimen "tilille" on kertynyt tietty määrä "rahaa". Tämä raha voi jopa "kasvaa korkoa" jos palkka on hyvää, eläimen arvostamaa, mutta ellei tätä tapaa toimia jatketa niin tililtä alkaa asteittain huveta rahaa.
 
Eläimellä, jolla on vasta vähän muuta elämänkokemusta ei vielä ole keinoja eikä syytä kyseenalaistaa. Koiranpennulla ei ole vielä tullut kehitysvaiheita, joissa itsenäistytään ja nenä alkaa viedä tai nuorella hevosella ei ole vielä tullut sitä kuuluisaa murkkuikää. Eläin, joka on hyvin koulutettu alulle tekee ja tekee, kunnes se tili on tyhjä. Ja siinä kohtaa eläin joko alkaa passivoitua, hangoitella vastaan tai tekee jotain aivan muuta, jolloin herkästi ihminen koventaa otteita ja laulu on valmis.
 
Miten tämän sitten voi välttää? "Täytyyhän sitä eläintä nyt voida käyttää!" Kyllä. Ilman muuta, mutta jos lypsää lehmän hengiltä niin sitten ei jatkossakaan saa sitä maitoa. Eli, nykyään on saatavilla valtavan hyviä kirjoja, hyvää opetusta ja paljon hyvää tietoa eläimen kehityksestä ja siitä, miten tulisi toimia. Enää tänä päivänä ei tarvitse jokaisen keksiä pyörää uudestaan. Koiran ja hevosen kehitysvaiheista tiedetään missä kohtaa eri herkkyyskaudet ovat.
 
Jokaisella koiralla tulee se päivä, kun se ei haluaisi antaa kiinni ja se on se kohta, jossa se asia opetetaan! Se ensimmäinen kerta ratkaisee, aina! Joka asiaan luodaan ekalla kertaa se uusi normaali, kyseisen asian normaali.
 
Me tiedämme missä iässä varsalla usein puhkeaa sudenhampaat, ainakin, että tietyn ikäisten ohjan vastustelu voi liittyä sudenhampaisiin. Tai missä kohtaa tulee sukukypsyys, missä kohtaa asiat pääsääntöisesti kyseisellä eläinlajilla tapahtuvat. Asioihin voi miettiä ratkaisumalleja etukäteen. Miten helpottaa? Mitä muuttaa? Teenkö itse vai käytänkö ammattilaista apuna?
 
Siihen ekaan kertaan satsataan ja varaudutaan niin, että kun se päivä koittaa, että nenä vie koiran pennulla, niin on ne superherkut ja lelut ja muut saatavilla, perutaan siihen hetkeen suunniteltu kaikki muu ja hoidetaan se ensimmäinen kerta oikein, jonka jälkeen vain vahvistetaan toivottua. Ihminen ajattelee, että tälle on tehtävä jossain kohtaa jotain niin EI! Ei jossain kohtaa vaan nyt! Tämän yhden kerran kaikki peliin!
 
Helpotetaan, huolehditaan laji- ja rotutyypillisistä tarpeista ja niin edelleen sitten myöhemmin, tottakai, mutta luotetaan, että kaikki se "raha", jota siihen mennessä on tilille laitettuna, se kantaa tässä hetkessä ja laitetaan kaikki peliin täysillä.
 
Tai hevosella, kun mennään estevalmennukseen ja se meidän varsa ei ole koskaan hypännyt edes tavallista sarjaa ja valmentaja laittaa innarin eteen, niin on rohkeutta sanoa, että ei olla tämän tehtävän tasolla. Ei tunnu hyvältä. Helpotetaan. Ja jos valmentaja ei halua muuttaa tehtävää niin sitten voi kiittää ja lähteä. Jos meillä on huono olla, miten voi olettaa, että eläinkään siitä tilanteesta selviää. Me olemme eläimen kanssa ollessamme eläintämme varten. Meidän kuuluu olla eläimillemme turva.
 
Miten tämä liittyy epäsäännölliseen vahvistamiseen?
Jos ollaan jo ongelmassa asti, ollaan sivuutettu lukematon määrä ennakkomerkkejä, että ongelmia on tulossa. Jos ollaan jo ongelmassa asti pitää peruuttaa niin pitkälle, että ongelmaa ei ole. Joskus se voi tarkoittaa satulan vaihtamista, ruokinnan muutosta, lomaa ratsastuksessa, lenkkeilytapojen muuttamista, koulutustreenien keskeyttämistä ryhmässä ja muuttamista yksityistapaamisiksi, tai muuta asiaa, jolla peli saadaan poikki. Ainoa tie siihen, että lehmä vielä jonain päivänä lypsää on se, että asioihin reagoidaan ja jotain muutetaan.
 
Joskus on todella haasteellista löytää se asian ydin. Saattaa mennä pitkällekin sivuraiteille hakiessa, koska ydin voi olla aivan muu kuin mitä ajattelisi. Jos kotikentällä ratsastaessa koko pakka leviää joutsenen lentäessä kentän yli, on ongelma jossain muussa kuin pohkeenväistön avuissa, todennäköisesti.
 
On suorastaan huumaavan voimaannuttavaa mennä ulos vanhoista kaavoistaan. Huomata vaihe, joka edeltää ongelmia ja tarttua siihen, muuttaa suuntaa. Huomata, miten pienellä oman toiminnan muutoksella kymmenen muuta asiaa voi alkaa sujua sen yhden muutoksen ansiosta.
Epäsäännöllinen vahvistaminen on juuri sitä. Jackpot, hypätä alas kesken ratsastuksen, ottaa kamat pois ja antaa hevosen mennä piehtaroimaan. Lähteä maastoon, kun hevonen vaikutti haluttomalta menemään kentälle. Tehdä koiralle virikejälki sen ollessa kiihdyksissä ja päästää koira ruutuun nuuskimaan kun se vain vilkaisee ensin ihmistä, eikä treenaakaan seuraamista. Ottaa kuollut orava pois koiralta, mutta antaakin se koiralle takaisin kannettavaksi, kunnes ollaan autolla, jossa on parempaa makupalaa ja vaihtaa siihen, silläkin riskillä, että koira syö oravan.
 
Epäsäännöllinen vahvistaminen on voimakas työkalu, jonka käyttämiseen vaaditaan kurinalaisuutta itselle, kirjanpitämistä ja havainnointia, mutta myös rohkeutta, itsevarmuutta ja luottamusta. Rohkeuttaa keskeyttää valmennus, rohkeutta tehdä virheitä, rohkeutta ottaa turvallisia riskejä, rohkeutta katsoa peiliin. Itsevarmuutta tehdä oikein. Luottamista omaan näkemykseen. Luottamusta eläimeen.
 
Lyhyesti sanottuna; Lisätään asioita vain osalla kertoja ja yhtä asiaa kerralla. Pidetään tekeminen yksinkertaisena ja miellyttävänä, kaikille osapuolille.
Onko sinun eläimesi tili puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? Onko se debit vai credit tili? Onko sinulla sinne käyttöoikeus vai tilinumero, johon tallentaa?
 
Suska