SKH-Blogi

Eläimen kouluttaminen niin, että mukana on palkka, vahviste, jota eläin arvostaa, on tutkitusti tehokkain tapa kouluttaa eäintä. Se on myös tapa, jonka kanssa olisi erityisen tärkeää viedä asiat loppuun. 

Positiivisella vahvisteella koulutettaessa palkkaa (ruokapalkkio) ennen on äänimerkki tai muu , jolla eläimelle kerrotaan millin tarkasti hetki, jolloin eläin toimi oikein. Yleisesti on käytössä esim. "jes"-sana, kielellä naksautus tai klikkerin ääni. 

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, kun ääni + palkka on kunnolla ehdollistettu eli eläin tietää, että ääntä seuraa palkka, että palkkiomakupalan syömisen jälkeen työ on tehty. Tehtävän suorittaminen loppuu. Noutoesine putoaa naks-ääneen suusta, hevonen pysää kesken laukan kuin seinään ottamaan palkan jne. 

Koulutusvaiheessa toistoja on oltava tiheään. Ihan tauotta, että eläin toistaa edellistä tekemäänsä asiaa, mutta tämä on vain siinä kohtaa kun asia opetetaan. Sitten, kun asia on valmis tulee naks + nami vasta koko setin lopussa. 

Todella usein näkee sitä, että ollaan jumissa siinä alle 5 sekunnin kohdalla. Eläin tekee pätkän, ihminen palkkaa ja sitten eläimen pitäisi jatkaa, palata töihin, vaikka työ loppui jo. Motivoitunut ja innokas eläin saattaa tutussa häiriöttömässä tilassa jatkaa hyvinkin innokkaasti, mutta keskeneräinen koulutus ei kanna ympäristöön, jossa on häiriöitä, itse asiassa koko hämma kääntyy itseään vastaan, kun paikassa, jossa on ulkopuolista häiriötä koiralta tai hevoselta yhtäkkiä odotetaankin pidempää työjaksoa, selviämistä yksin, kun ohjaajan huomio on ympäristössä, odottelua ja pidempikestoista kokonaisaikaa. 

Jos eläimelle ei ole koulutettu hyvin kestoa tekemisiin, se tarvitsee uudet ohjeet kolmen sekunnin välein. Muuten se tulee epävarmaksi tai levottomaksi, alkaa toteuttaa omia ajatuksiaan, turhautuu. Se,että eläimen kanssa mennään sillä alle kolmen sekunnin pätkällä vaikeisiin paikkoihin antaa eläimelle kolmen sekunnin välein luvan seurata ympäristöä, mennä tauolle, olla vapaa-ajalla ja samalla se uuvuttaa eläimen hetkessä, kun se joutuu aina palaamaan töihin, vaikka ympäristössä olisi jotain hauskaa, pelottavaa, kiinnostavaa, vaarallista tai vaan häiriö. 

Jos vaiheessa, jossa palkataan koko ajan ollaan liian kauan, kääntyy ruokapalkan saamattomuus eläimen kanssa otimimista vastaan. Jos ensin syötetään tauotta ja sitten yhtäkkiä lopetetaan kokonaan, tulee eläimelle olo, ettei mikään riitä. Palkasta alkaa tullakn asia, joka nostaa turhautumisen ja kiihkeän tavoittelun esiin. Siksi on niin hirveän tärkeää rakentaa asiat ripeästi valmiiksi. Koska silloin se palkkakin on siellä lopussa, kohdassa, jossa työ oikeasti loppuu. Ei ole tarkoitus, että eläin on aina koulussa. Se opettelee asiat ja sen jälkeen palkaa tulee työstä, jonka se osaa. Ei ehkä kerran kuussa, joka ihmisille on mahdollista, mutta selkeän kokonaisuuden päätteeksi. 

Moni sanoo, että ei halua kouluttaa ruokapalkalla. koska eläin alkaa kerjätä. Itse asiassa oikein rakennettuna ruokapalkattu eläin on pomminvarmasti kerjäämätön, koska se tietää, että sitä kautta se ei koskaan saa, sen ei kannata kerjätä, mutta sen kannattaa tarjota jotain muuta jos se haluaa ruokaa / palkkion. 

Aurinkoista kesää eläinten kouluttamisen ja yhteisen puuhastelun parissa :)
Suska 

Työharjoitteluni Suskan opissa etenee, ja eläinten kanssa toimimisen avainasiat

jatkavat automatisoitumistaan. Aiemmassa kirjoituksessani pohdin eleiden
havainnoinnin merkitystä. Eleiden havainnointi on osatekijänä eläimenkäsittelyn
turvallisuuden kokonaisuudessa. Turvallisuus eläinten kanssa toimiessa
muodostuu useasta eri tekijästä, jotka kaikki nivoutuvat myös aiemmin
mainittuihin avainasioihin.
Aivan kuten liikenteessä, myös eläinten kanssa toimiessa ennakointi parantaa
turvallisuutta. Varsinkin isojen, reaktiivisten ja voimakkaiden pakoeläinten kanssa
toimiessa ennakoiva toimintatapa pienentää onnettomuusriskiä. Olemalla itse
askeleen edellä, tietoisena ympäristöstä ja eläimen mielentilasta, vältytään
monilta vaaroilta. Turvallisuusasioissa “varmuuden vuoksi” on aina parempi kuin
“tulta päin”.

Kaikkeen ei tietenkään aina voi varautua, ja yllättäviä tilanteita sattuu välillä
väistämättäkin. Yllättävissä paniikkitilanteissa riskejä vähentää se, että eläimellä
on hyvä yhteys ja syvä luottamus ihmiseen sekä ennalta koulutettuna ns.
turvakäytökset rennossa mielentilassa.
Eläinten kanssa toimiessa on hyvä pyrkiä pitämään eläimen (sekä toki myös
ihmisen) stressitaso mahdollisimman matalana. Rennon ja luottavaisen eläimen
kanssa toimiminen on moninkertaisesti turvallisempaa kuin hermostuneen,
puolustautuvan, pelkäävän, paineistetun tai epävarman eläimen. Ihmisen
vastuulla on, ettei eläintä viedä väkisin tilanteisiin, jotka ovat sille liian vaikeita.
Pelottavat asiat kohdataan yhdessä, asteittain, rohkaisten, kannustaen ja
rentoudesta sekä uteliaisuudesta palkiten. Merkittävässä roolissa on aiemmin
painottamani eleiden havainnointi, sillä ihmisen on tärkeää oppia tunnistamaan
eläimessä pienimmätkin merkit epävarmuudesta, stressistä ja arkuudesta.
Helpottamalla tilannetta jo rauhoittavia signaaleja havaitessa, voidaan välttyä
eläimen paniikkiin joutumiselta ja näin ollen mahdollisilta vaaratilanteilta.
Ihmisen oma käyttäytyminen vaikuttaa huomattavasti tilanteen turvallisuuteen.

Kokemus tuo varmuutta – varmuus tuo selkeyttä käyttäytymiseen ja
toimintamalleihin. Selkeys rauhoittaa eläintä. Ihmisen rauhallisuus edesauttaa
eläimen rentoa mielentilaa.
Ennakoi, havainnoi, helpota ja pysy rauhallisena. Ole eläimelle “saatavilla”,
tukena. Ja koska kaikkea ei siltikään voi ehkäistä, muista turvavarusteet.

Avainasioista lisää taas seuraavalla kerralla.
Aurinkoisin terveisin,
Eläintenkouluttajaopiskelija Sanna Vuorinen

Hevonen on aina psykofyysinen kokonaisuus. Sen olemiseen, elämiseen ja liikkumiseen vaikuttaa kaikki opittu ja koettu. Mitä se tarkoittaa pitkälle koulutetun ja toisesta maasta tulleen hevosen kohdalla? Joskus se saattaa tarkoittaa koko kehonhallinnan uusiksi rakentamista, palikoiden asteittaista uudellleen kokoamista...

Jos hevonen on hyvärakenteinen, lahjakas, ollut hyvillä ratsastajilla ja kohdeltu hyvin se saattaa näyttää oikein hyvältä, mutta käyttää itseään vähän väärin päin. Se saattaa tehdä helposti vaihdot ja piaffet, mutta silti selkä jää vähän alas. asteittain alkaa hiukan faskiakin kiristää ja jossain kohtaa saattaa alkaa olla epämukavaakin liikkua. 

Jos kuitenkin omistaja kuuntelee hevostaan, tuntee omansa ja luottaa siihen, että hevonen ei vastustele syyttä, voidaan järjestelmällisellä muokkaamisella tehdä ihmeitä, lyhyessäkin ajassa. 

Tärkeintä on, että ihmisellä, joka hevosta liikuttaa on palikat omassa hallussa. Että asioita lähestytään joka kulmasta, kunnes vyyhti alkaa aueta. Ei jäädä kiinni vanhoihin tapoihin, vaan haetaan aina pienin paha ja toimivin, hevosen kannalta paras ratkaisu. 

Tässä voi ratsukon kehonhallintaan perehtynyt valmentaja olla tukena, mutta omistaja on hevosensa paras asiantuntija. Sellaiseksi jokaisella on mahdollisuus kasvaa. Huikeasta videosta pysäytyskuva. Takana on noin vuoden mittainen korjaava kehonhallintakokonaisuus. 

Kiitos matkasta Sini ja Sami! On ollut ilo kulkea mukana matkassa opettajana, tästä eteenpäin mentorina :) 

Suska

Seitsemän kuukautta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran vietin eläintenkouluttajaopintoihini kuuluvan työharjoittelupäivän Suskan opissa. Näiden kuukausien aikana olen päässyt sisään Suskan ajatusmaailmaan ja tapaan toimia eläinten kanssa. Alusta asti on ollut selvää, että minulla ja Suskalla on hyvinkin samankaltainen arvomaailma eläinten käsittelyn suhteen, mutta lähes viikottaisissa työharjoittelupäivissä tähän mennessä saamani opit ja ahaa-elämykset ovat tuoneet arvomaailmaani aivan uutta syvyyttä. Voisi sanoa, että minulle on auennut aivan uusi polku erityisesti hevosten kanssa toimimisessa.

Olen jo pitkään ollut kiinnostunut hevoslähtöisestä, pehmeitä arvoja noudattavasta ja
rauhallisesta hevosenkäsittelystä. Suskan myötä olen kuitenkin huomannut, miten paljon
minulla on oikeasti jäänyt aiemmin tiedostamatta asioita, jotka vaikuttavat suoraan hevosen
mielialaan, käyttäytymiseen sekä ihmisen ja hevosen suhteeseen. On ollut hämmentävää
huomata, että yli 20 vuoden ajan kertynyt tietämykseni esimerkiksi hevosen eleistä ja ilmeistä on ollut vasta pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä hevonen todella meille ihmisille yrittää koko ajan viestittää.

Hevosen eleitä on tarvinnut havaita ensin tietoisesti ja tarkoituksella, jotta niitä alkaa
huomaamaan ja niihin alkaa kiinnittää huomiota hevosten kanssa ollessa. Tässä hyvänä
apukeinona on ollut videoiminen. Omaa hevosenkäsittelyä videoidessa on ollut opettavaista katsoa videoita tauotettuina, hidastettuina ja monta kertaa peräkkäin. Eleiden havainnointia opetellessa niin moni tilanne voi jäädä reaaliajassa huomaamatta, sillä hevosen eleet voivat olla todella nopeita. Suskan kanssa olemme yhdessä katsoneet videoita ja analysoineet hevosen eleitä sekä oman toimintani vaikutusta hevosen eleisiin. Myös Suskan asiakaskäyntien seuraaminen on auttanut tässä asiassa, sillä Suska sanoittaa hevosen eleitä erilaisissa tilanteissa.

Tiedostava havainnointi muuttuu ajan myötä osittain tiedostamattomaksi, kun opitut asiat
automatisoituvat. Oleellista on, ettei tiedostamattaan tekemiään havaintoja jätä kuitenkaan huomiotta. Kaikki eläimen viestittämät signaalit ovat meille kullanarvoista informaatiota tilanteen turvallisuudesta, mielekkyydestä, eettisyydestä, onnistumismahdollisuuksista sekä stressitasosta. Ratkaisevaa on se, ettei eläimen eleitä sivuuta, vaan havainnoinnin lisäksi muuttaa omaa toimintaansa eleiden perusteella.

Olen ikuisesti kiitollinen Suskalle tästä mahdollisuudesta oppia aivan uudenlaista syvyyttä
eläimen lukemiseen, ja odotan innolla, mitä vielä vuoden verran jatkuva työharjoittelu tuo
tullessaan. Toivon, että moni tärkeä asia automatisoituu omassa toiminnassani tässä matkan varrella. Tällaisia automatisoituvia avainasioita työharjoittelussani ovat eleiden lukemisen lisäksi muun muassa oman kehonkielen rauhallisuus, turvallisuuden huomioiminen sekä eläimen ehdoilla toimiminen. Näistä lisää myöhemmin.

Keväisin terveisin,
Eläintenkouluttajaopiskelija Sanna Vuorinen